Keep climbing

Eilen näin ystävääni Anttia, joka oli täällä työmatkalla Tampereelta. Mun oli ollut ikävä Anttia ja odotin innolla hänen näkemistään. Käytiin nauttimassa kahvipullat ja toistemme seurasta. Juttua riitti enkä päästänyt Anttia kovin nopeasti lähtemään. 

Keskustelujemme lomassa tein oivalluksia elämästä, ihmisistä ja myös omista

toimintatavoistani. Tuntui hyvältä keskustella ihmisen kanssa jonka ajatuksenjuoksuun ja

toimintatapoihin pystyy samaistumaan, ja jolta pystyy myös ammentamaan paljon. 

Innostuessani ja kuvaillessani isoja tunteita tuppaan kiroilemaan jonkin verran,

vaikka en muulloin sitä teekään, ja eilen lentelikin muutamia ärräpäitä juttelun yhteydessä.

Kaikki siis vain hyvässä tarkoituksessa, "Vittu, näinhän se on!" :D

Olen ollut tovin jotenkin jumissa yhden projektin suhteen. Tahtotilani on kovaakin kovempi

ja yleinen tunne se että tekisin asian eteen mitä tahansa -kun vain tietäisin mitä juuri

tässä vaiheessa voin tehdä. Antaisin kaiken aikani ja voimavarani hetkeäkään miettimättä.

Päässäni on toistunut lähipäivinä "Kyse on vain siitä kuinka paljon tätä haluat",

"Kukaan ei voi määrittää puolestasi mihin pystyt" ja "Astu boksin ulkopuolelle".

Mutta kun tilanne vaatii nimenomaan boksin ulkopuolelle astumista ja uudenlaista

luovaa ajattelua ja suunnittelua, niin se ei ole mikään helppo tilanne ellei pääse

aktivoittamaan aivojaan stimuloivilla keskusteluilla erilaisten ihmisten kanssa,

jotka tarjoavat uutta näkökulmaa asioihin. 

Eilen mennessäni Anttia tapaamaan en tiennyt että juuri hänen kanssaan

keskusteleminen olisi tällainen hyvinkin tärkeä ja uusia näkökulmia avaava tapaaminen,

josta lähtiessäni olisin yhtä hymyä, energiaa täynnä ja uusia ideoita pullollaan.

Mahtavaa, kiitos Antti, nyt jatkan kiipeämistä isolla vaihteella.