Tänään oli Senkkusen ensimmäinen päivä itsekseen uudessa kodissa
-ei ole kyllä ikinä kivaa eikä helppoa lähteä kotoa ja jättää toi ihana karvapallo yksin!
Laatumatskua.
Siskon kanssa puhuttiin tänään lyhyesti puhelimessa ja se kysyi että tuntuuko kivalta olla taas takaisin,
ja tuntuuko että olen muuttunut paljon tässä Tampereella asustelun aikana.
Kyllä, on mahtavaa olla bäk. Fiilistelin tänään tyhmiä, aamujunassa istumista ja
steissin Alepassa käymistä. Ihmispaljoutta ja juna-asemalle näkyvää taloani.
Ja kyllä, tuntuu että olen muuttunut ja kasvanut älyttömästi.
Osittain tuntuu kuin en olisi koskaan lähtenytkään, kuin viimeiset kaksi vuotta olisivat olleet
jonkinlaista unta ja nyt mut olisi viskattu takaisin todellisuuteen.
Niin luonnolliselta tuntuu olla täällä taas, olla kotona.
Kuitenkin, nimenomaan tunnen olevani eri ihminen kuin lähtiessäni.
Kyllä se kummasti kasvattaa kun aloittaa elämänsä alusta vieraassa paikassa, ilman tukiverkostoa.
Opettaa sopeutumista, eräänlaista selviytymistä sekä entistä rohkeammaksi.
Jos mulla oli jo aiemmin siivet jotka mua kannattelivat
niin nyt ne ovat kasvaneet suurempiin mittakaavoihin.
(Eli enköhän tänä talvena mene sen kunniaksi lisäämään selkääni muutaman sulan.)
Minulla on vanha kotini täällä, perhettä, sekä ystäviä että tuttuja jos jonkinmoisia.
Siitä huolimatta, ja osaksi myös siitä johtuen, haluan myös täällä aloittaa puhtaalta pöydältä.
Nyt minulla on vahva perusta ja turvallinen olo, ne perusasiat kunnossa.
Sen voimin, sekä uuden työn ja oman kasvamiseni myötä,
alan rakentamaan itselleni uudenlaista elämää tietyiltä osin.
Ja olen taas enemmän kuin innoissani kaikesta tulevasta,
siitä mitä tiedän voivani odottaa ja siitä mikä voi yllättää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti