Queen of rock n' roll -really, Queen

Joko mä olen hullu tai sitten Sinä olet. Saat päättää vapaasti.

Mutta en yksinkertaisesti meinaa pysyä nahoissani useinkaan kun kuuntelen musiikkia.

Kotona siitä ei ole harmia kuin naapureille eikä usein vaaraakaan muuten kuin itselleen. 

Mutta annas olla kun kotiovesta astuu ulos, on esimerkiksi junassa tai stadissa

ja joku armottoman kova biisi pärähtää soittimesta (ei mulla muuta musaa soittimessa olekaan)

niin olen aina aivan räjähtämispisteessä. En siis missään negatiivisessa mielessä

vaan kaikessa hyvässä. Suu ei meinaa pysyä kiinni, huulien välistä tulee väkisinkin jotain ininää,

tekee mieli ottaa pari tanssiaskelta tai vaan pompahdella,

heittää kädet ilmaan tai rummuttaa kaikkia pintoja ja tasoja joita vastaan tulee. 

Hillitäkseni itseäni ja näitä tuntemuksiani hengittelen usein vaan syvään ja 

painelen menemään se kymmenen sentin hymy naamallani. 

Kaiken lisäksi kuvittelen usein olevani musiikkivideossa,

jossa kaikki ympärilläni tapahtuu slow motionina

ja näen kaiken arkisen erittäin merkittävänä.

But that's just me, every freakin' day.

Mm. Queen on sitä kermaisinta kermaa mun korvilleni ja sielulleni,

ja kovaa itsehillinnän koettelemista.

Tuo kaikki mahtipontisuus, teatraalisuus, väkevä tunne.

They don't make music like this anymore,

and there's no one quite like Freddie.

Viikonloppuna katsoin dokkarin Freddiestä ja olin yhtä vaikuttunut kuin aina.

Ja tällä viikolla olen kuunnellut läpi jo kahdesti Queenin 25-vuotiskeikkamatskun

-jotenkin musta tuntuu että tulemme ottamaan vielä kolmannen rundin parin päivän sisään,

because, I just can't get enough.