The perfect place to fall in love

Katson tässä jo lähes perinteeksi muodostuneeksi Unelmien poikamiestyttöä teeveestä

näin perjantai-illan ratoksi. Yksi asia joka on häirinnyt, (tai yksi niistä useista),

on se että kaikki hokevat uudelleen ja uudelleen unelmien paratiisien ja maisemien vaihtuessa

"This is the perfect place to fall in love." Siis mitäh?? 

Puitteet on joo hienot, ei ole muuta kuin aikaa kun elämä on muilta osin jäissä,

ja suurena osana aikaa juurikin keskittyä vain orastavaan tai jo meneillään olevaan 

suhteeseen. Mutta kuinka todellista se voi olla jos ylipäänsä käyttää kyseistä yllämainittua ilmausta?

Elämä on muutakin kuin parisuhteita ja paratiiseja,

ja parisuhteet ovat muutakin kuin aurinkoa, hymyjä ja perhosia vatsassa.

Sehän suhteissa kaikkein hienointa onkin, kaikki ne kokemukset ja tunteiden kirjo.

Mutta aloin miettimään itse rakastumista tämän typerän toistuvan lauseen  siivittämänä.

Mä olen kokenut rakastumisen hetket aivan erilaisissa maisemissa kuin paratiiseissa, 

aivan muissa kuin yltiöromanttisisssa puitteissa.

Olen tavallinen arkinen ihminen joka rakastaa elämän pieniä asioita ja hetkiä, 

je ne ovat ne jotka minulle myös merkitsevät.

Olen mm. huomannut rakastuneeni koisohvallani uudenvuoden kemuisssa, aivan yllättäen,

kun olin sivukorvalla kuunnellut kyseisen vierustoverini puheita sivukorvalla illan ajan.

Aamulla jo sanoin että älä koskaan lähde mihinkään.

Aleksanterinkadun kulmassa kun eräs kundi valloitti mut ennenkuulumattomalla huumorintajullaan,

sarkastisuudellaan ja heittäytymisellään.

Ruotsin(hemmetti)risteilyllä pikkutunneilla jämähtäessäni laivan tupakkakoppiin tuntikausiksi ihmettelemään ja jakamaan maailmaa. Seuraavana aamuna soitin äidilleni että olen 

tavannut tulevan aviomieheni.

Tampereen kulmakuppilassa jossa olin rohjennut lähestyä ihmistä johon tunsin käsittämätöntä vetoa,

ennenkuulumatonta yhteenkuuluvuutta ja maailmojen yhtenäistymistä.

Noh, en ole parisuhteessa kenenkään yllämainitun kanssa tällä hetkellä, enkä kenenkään muunkaan,

joten aina ei mene kuin elokuvissa (koska joskushan oikeesti menee?),

mutta ainakin olen saanut rakastaa ja rakastua, juuri silloin kun siltä on tuntunut,

ja juuri niiden ihmisten kanssa jotka ovat maailmaani ja sydäntäni ravistelleet.

Tässäkin tekstissäni kannatan avoimuutta, niin mielen kuin  sydämenkin, 

ja olemaan rohkeasti sitä mitä on. Tunteitaan myöten.

Elämässä on niin paljon enemmän voitettavaa kuin hävittävää.

Ihanaa viikonloppua kaikille!!!