...ja monta tuntia menikin sitten ihan hujauksessa kun uppouduin.
En ole piirtänyt ainakaan kahteen vuoteen, en oikein tiedä miksi?
Piirtäminen on yksi tavoistani rentoutua ja purkaa mieltäni.
Päiväkirjan ja runojen kirjoittamisen lisäksi,
ja näitä olen siis harrastellut jo pienestä nappulasta asti.
Päiväkirjojen kirjoittaminen auttaa minua analysoimaan omia ajatuksiani
ja selkeyttämään pollaa. Useimmiten annan kynän vain sauhuta miettimättä sen enempää
ja lopetettuani luen ajatuksella mitä päästäni oikein jäi kirjan sivuille.
Oi sitä oivallusten määrää..
Piirtäminen puolestaan tuntuu silloin mukavalta kun on luova olo.
Parhaimmat fiilikset saa jos valvoo öitä, polttaa kynttilöitä ja kittaa teetä.
Silti, aina kun aloittaa piirtämisen pitkästä aikaa tuntuu se samalta kuin
ei olisi koskaan kynää ja paperia nähnytkään!
Olo on kuin eskarilaisella joka osaa hädin tuskin tikku-ukkoa tai aurinkoa hahmottaa.
Mutta kyllä se siitä kun vaan paneutuu.
I'm still there.
In the corner.
Omakuva jota yritin piirtää valokuvasta.. En muista olenko ikinä yrittänyt piirtää itseäni?
Se on ehkä maailman hankalin asia, eikä lopputulos tälläkään kertaa ole se onnistunein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti