Olen herännyt nyt kolmena peräkkäisenä aamuna siihen että tämä biisi,
ja juuri tämä kyseinen versio soi mulla päässä. Ja aamu alkaa hyvällä energialla.
Hyvässä energiassa pysytään, mutta hieman erilaisessa.
Olen huomannut että ihmissuhteissani toistuu sama kaava jollain tapaa.
Kerta kerran jälkeen, vuodesta toiseen. Olen ahkera tutkiskelemaan sieluani
ja katsomaan itseäni syvälle silmiin, varsinkin kun kyse on tavalla tai toisella
minulle läheisestä ihmissuhteesta. En pelkää nähdä omia virheitäni
enkä kantaa asioista vastuuta silloin kun se minun kannettavakseni kuuluu.
Silti, vaikka kuinka kokee tuntevansa itsensä, niin aina voi oppia jotain uutta.
Kuten minä olen nyt oppinut.
Pistän useimmiten läheisteni hyvän olon ja onnen omani edelle.
Sen olen aina tiennyt, ja sillä elämänohjeella elämääni myös hyvin tietoisesti elänyt
pikkunappulasta lähtien. Jos vain olen hyvä ihminen, kohtelen muita hyvin, toivon muille hyvää ja annan paljon itsestäni niin saan todennäköisesti omaksenikin hyvää ja onnea jossain vaiheessa.
Olen toki saanutkin, mutta liian usein koen pettymyksiä.
Pohdiskelen paljon miksi. En noin paljon pettymyksiä ainakaan ansaitse.
Mistä se siis voi johtua että niin kuitenkin käy turhan usein?
Jokin mitä teen, mitä annan itsestäni näkyä aiheuttaa siitä osan, väkisinkin.
Olen aina ajatellut että en vaadi muilta paljoa. Ymmärrän että ihmiset ovat loppujen lopuksi vain ihmisiä. Isoineen ja pienineen vikoineen ja puutteineen, vain ihmisiä.
Se on enemmän kuin ok, niin meidän kuuluukin olla.
Tiedän että jokin minussa lyö ihmisille paineita olla välillä muuta kuin oikeasti ovat.
Jos ei sentään kokonaan muuta niin enemmän, tai hieman erilaisia.
On kyse sitten ystävyys- tai rakkaussuhteista.
Olen vahva, määrätietoinen ja seison selkä suorana arvojeni kanssa.
Myös vilpitön siinä että toivon toiselle hyvää ennen itseäni.
En naiivi tai muutenkaan sinisilmäinen, vaan hyväsydäminen. Näin oikeasti uskon.
Ja mikäli pystyn ennalta huomaamaan mitkä asiat voisivat koitua ongelmaksi
näen suuresti vaivaa sen eteen että niin ei kävisi.
Kuin yrittäisi pysäyttää täysiä seinään päin ajavan junan ennen kuin matka on edes alkanut.
Koen näyttäväni sen elein ja teoin, myös sanovani sen suoraan,
että en odota maailmaa mullistavia asioita läheisiltäni. Että arvostan elämän pieniä asioita ja
ihmisiä sellaisina kuin he ovat. Riitatilanteissakin annan usein mielessäni anteeksi ennen kuin toinen on ehtinyt anteeksi edes pyytämään. Se ei tarkkoita etten anteeksipyyntöä kuitenkaan odottaisi tai vaatisi.
Ymmärrän paljon, eikä arvostukseni toista ihmistä kohtaan vähene tai katoa kovin heppoisin perustein. Silti jossain menee välillä vikaan.
Vaikka en oikeasti odota tai vaadi suuria sanoja tai tekoja niin arvostusta ja kunnioitusta kyllä.
Sitä kai osaksi haenkin sillä että annan itsestäni niin suuren palan.
Sitä että joku oikeasti arvostaa minua juuri sellaisena kuin olen.
Jotkut ihmiset elämässäni arvostavatkin, sen tiedän, ja he eivät minua haluaisi muuttaakaan.
Tapailu- ja seurustelusuhteissani tapahtuu samaa ja
olen kokenut samankaltaisia asioita useammankin miehen kanssa.
Toinen ajattelee alusta asti ettei tule ikinä riittämään eikä yltämään haluamalleni tasolle.
Rimalle jonka hän on itse itselleen asettanut ollakseen ja onnistuakseen kanssani.
Mikä ei ole mielestäni koskaan perustunut siihen kuka oikeasti olen ja mitä tahdon.
Kuitenkin, kun se asia on päätetty voi käydä vain ja ainoastaan huonosti.
Vaikka kuinka yrittäisin sen ennaltaehkäistä ja antaa itsestäni kaiken.
Ja minähän yritän, sillä sydämenasioissa en leiki, enkä halua keneenkään sattuvan turhan takia.
Mutta vaikka se kuulostaakin omaan korvaani täysin epäloogiselta niin
ehkä minun on opittava antamaan vähemmän jotta toinen ymmärtäisi minulle vähemmän riittävän.
En halua enää menettää ketään niistä syistä, joiden vuoksi olen joutunut tähän asti luopumaan.
Vaikka syitä on ollut monia ja erilaisia, ja lähes joka kerta olen itse kävellyt pois,
niin kun tunnistaa kaavan on tunnistettava että yhteinen tekijä siinä on minä itse.
Että sellaista itsetutkiskelua tähän keskiviikkoiltaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti