Kun mieli oikein murtuu niin usein kehokin alkaa näyttämään merkkejä uupumisesta.
Kun näin käy sitä alkaa miettimään onko mikään sen arvoista että oma jaksaminen kärsii.
Tässä tilanteessa tulin ainakin siihen tulokseen että ei ole.
Kun tapahtuu asioita joihin ei yksinkertaisesti pysty itse vaikuttamaan
on myös ymmärrettävä ettei itsellään ole valtaa muuttaa mitään.
Silloin on turha soimata itseään, oikeastaan ketään, ja keskityttävä mieluummin
huomiseen kuin eiliseen. Olen aina pompannut syvimmästäkin kuopasta vuorokaudessa ylös
ja päätin ettei tämäkään kerta tule olemaan poikkeus. Olen tänään maannut kotona kuumeessa
ja Senkkunen kainalossa. Miettinyt syntyjä syviä ja prosessoinut asioita.
Haavat eivät voi umpeutua vuorokaudessa, mutta niiden hoitamisen voi aloittaa heti.
Kun kuume laski niin mitäs sitten puuhasinkaan. Noooooh, värjäsin päätäni tietty.
Mä taidan yksinkertaisesti olla vaan hullu kun rääkkään tukkaani koko ajan?
On tumma tyvi taas ja tummaa muutenkin seassa. Ja lisää laitan heti kun jaksan,
tarkoitus olisi nyt saada tukkaan montaa eri ruskean sävyä ja jättää vain vähän vaaleaa.
Pupuseni! <3
"Remember all the sadness and frustration, and let it go."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti