Turning our days into melodies / The end of Majorofme

Olen odottanut sitä vahvaa tunnetta, joka sanoisi että nyt on aika lopettaa blogin pitäminen.

Nyt se tunne on tullut. Kuten ensimmäinen ajatukseni blogin avatessani oli ”Vuosi elämästäni”, oli suunnitelmani nyt lähiakoina muuttunut ajatukseen ”365” postausta. Muutaman postauksen päässä ollaan, mutta väkisin ei kannata mitään tehdä. Se on kuin lautasellinen hyvää ruokaa, josta et haluaisi jättää palaakaan syömättä, ihan periaatteestakin jo, mutta kun vatsa on täynnä niin se on täynnä -jos vielä jatkat syömistä niin tulee vain huono olo.

Vaikka olen monella tapaa avoin ihminen niin on kuitenkin rajoittunutta mitä blogiin voin tai edes haluan laittaa. En halua kertoa töistäni, en ihmissuhteistani, en siitä mitä milloinkin teen, vain ajatuksiani matkan varrelta.

Yhtenä suurimpana intohimonani on pukeutuminen ja vaatteet, mutta blogini ei ole missään tapauksessa muotiblogi, vaan henkilökohtaiseen tyyliini perustuva päiväkirja pikemminkin.

En halua itselleni ”hovikuvaajaa”, enkä halua pyytää ketään ikinä ottamaan minusta kuvia.

Se on ajatuksena minulle liian vieras. Ja kuten olen sanonut, koen henkilökohtaisesti kiusalliseksi ja jopa noloksi kuvata yleisillä paikoilla, sen lisäksi että en myöskään malta keskittyä siihen vaan mieluummin elän hetkeä. Siitä syystä otan asukuvat kotonani ja lopun päivää keskityn elämiseen. Kunnioitan myös ihmisiä elämässäni liikaa kiusatakseni heitä jatkuvalla kuvaamisella. Tämä on siis vain minun tunteeni, oma henkilökohtainen suhtautumiseni, eikä kerro suhtautumisestani muihin blogia pitäviin ihmisiin.

Yllämainituista syistä koen että blogini ei kerro minusta ihmisenä paljoakaan. Kuvavirta on pidemmän aikaa painottunut minuun ja pukeutumiseeni, ja vaikka syyt siihen ovat itselleni selkeät, en tiedä antaako se kuitenkin väärää vaikutelmaa. Rakastan vaatteita, katumuotia, eri tyyliin liittyviä seikkoja, kauniita esineitä ja paikkoja. Olen ennen kaikkea hyvin visuaalinen ihminen -vähiten itsekeskeinen tai pinnallinen. Tässä maailmassa jossa ihmiset arvostelevat toisaan herkeämättä, leimaavat toisia mitä heppoisimmin syin, en halua antaa ihmisille perusteita arvostella itseäni väärin perustein. (Tehdään nyt kuitenkin selväksi, että en ole matkan varrella saanut yhtäkään negatiivista kommenttia blogistani, syyt lopettamiseen eivät siis varsinaisesti liity kenenkään muun sanomisiin tai tekemisiin, vaan omaan arvo- ja ajatusmaailmaani.)

Sen verran raotan maailmaani, että olen elänyt isoa muutosvaihetta jo pidemmän aikaa.

Olen työstänyt tulevaisuuttani ja tinkinyt siinä ohella useammasta asiasta ja enemmän kuin olin uskonut pystyväni. Olen aina kokenut että elämässä on enemmän voitettavaa kuin hävittävää. Se lähtee liikkeelle ensisijaisesti omien pelkojensa ylittämisestä ja myöskin irtautumisesta suuressa määrin. Omien rajojensa koettelemisesta, selvittääkseen mistä juuri minut on tehty ja mihin minä pystyn. Paljon on matkan varrella tapahtunut, niin mielettömän hienoja asioita kuin tahdonvoimaani koetteleviakin. Mutta kun tuntee itsensä, omat vahvuutensa ja yhtä vahvasti heikkoutensa, ei sinua silloin pääse hurjempikaan myrsky horjuttamaan. Pikkasen voi tuulenpuuskat taivuttaa, mutta jalat pysyvät tukevasti maassa ja pää pilvissä. Tämä on se paikka, tämä on se hetki, jonne olen matkaani tehnyt maltillisesti, enkä haluaisi olla missään muualla. Nyt taputan itseäni olalle kaikella rakkaudella ja arvostuksella, ja jatkan matkaa seuraavaan etappiin. Elämässä on niin vähän hävittävää, ja nyt koen ettei minulla ole mitään menetettävää. Joko saavutan suuren unelmani tai kaadun tietäen että annoin kaikkeni asian eteen, johon uskoin loppuun asti. 

Wouldn't have it any other way.

Kiitos teille jotka olette olleet tällä blogimatkalla mukanani! :)

 

This weeks finds

17 €:n saalis. Kirpparilöydöt Malmin Pöytäparkista ja Monkin verkkopaita alesta, jonka meinasin kesällä jo poistaa itselleni.

Tämä paita ylettyy melkein polviin, joten pätkäisen osan suosiolla pois.

Kesällä olisin käyttänyt mekkona sirojen korkkareiden kanssa, nyt ei enää

toimi siinä mielessä.

Poolopaita, mikä klassikko! Tästäkin lähtee pituutta pois kun vaan jaksan saksia.

Nörttilasikokoelmani. 


Lempparit löysivät tiensä takaisin luokseni tänään, oi tätä riemua. :)

Just a friday post

Olen mietiskellyt sitä kuinka pukeutuminen vaikuttaa osaltaan ennakkokäsitykseen toisesta ihmisestä ja minkä verran sillä on painoarvoa ensitapaamisen kannalta. On hyvä että oma persoona ja tyyli tulee esiin, mutta on myös tilanteita joihin kannattaa pukeutua tilaisuuden mukaisesti, ihan maalaisjärjellä ajateltuna.  Myös meikkaaminen  ja tukanlaittaminen tuntuu olevan joillekin turhamaisuuden tai vähä-älyisyyden merkki, mitä en itse pysty vuonna 2013 millään asteella käsittämään.

Tässä kesällä olen muutamaan otteeseen törmännyt yllättyneeseen reaktioon siitä että en olekaan pissis. Ihmisiltä, joiden kanssa siis en ole koskaan edes puhunut, vain kävellyt ohi joitakin kertoja. "Sussahan on syvällisyyttä ja älyä, en ois arvannut." Hey thanks, mate! Ensin otin jopa vähän nokkiini, mutta loppupeleissä kyse on kuitenkin siitä toisesta ihmisestä, hänen suppeasta ajatusmaailmastaan ja typeristä ennakkoluuloista. Eikä se loppupeleissä ollut edes haukku, vaan tarkoituksena oli sanoa jotakin ystävällistä, tosin muotoiltuna vähän kehnosti.

Eilen mulla oli menoa jota varten olisin itse halunnut pukeutua neutraalimmin ja simppelisti.

Ei mitään pakottavaa tarvetta siihen, mutta halusin vain, jotta mulla olisi niin sanotusti "reilut lähtökohdat." Se aiheutti mulle yllättävän paljon päänvaivaa ja miettiessäni asuvaihtoehtoja tajusin että en oikeastaan osaa olla aivan plain. Wtf.

Muistelen sitä kuinka olen usein mennyt treffeille tarkoituksella aivan eri tyylisenä kuin

ensitapaamisehetkellä. Se on oikeasti ihan hauskaa, testata vastapuolen reaktiota ja sitä onko kyseessä ollut vain tykästyminen tiettyyn pintaan. Jos olen esim. sattunut ensitapaamisen merkeissä olemaan naisellisemassa vaatetuksessa niin treffeille olen todennäköisesti astellut hevitukan ja rentojen tamineiden kanssa. Kerran Tampereella, ensitapaamishetkellä olin kerrankin oikein bilemekko päällä tyttöjen kanssa klubilla ja mua pyydtetiin ulos. Treffeille laitoin ihan tekolävistyksiä naamaani, haha, ja meillä ei tämän kundin kanssa ollutkaan yht'äkkiä mitään muuta puhuttavaa kuin tetris. Siis Tetris!?! Voitteko kuvitella? :D

Treffifail numero uno. Mutta joo, en mä enää viitsi leikkiä tuolla tavalla. It was fun while it lasted, muistetaan jatkossa ne reilut lähtökohdat ihan puolin ja toisin ;)

Simppeliä naapurintyttölookkia eiliseltä

Oli aivan täydellinen päivä käydä nauttimassa pari kuppia teetä Cafe Regatassa :)

Mä olen yksinkertaisesti maailman huonoin ihminen pitämään minkäänlaista blogia, kun vihaan kuvaamista julkisilla paikoilla. Koen sen oikeasti noloksi. En kehtaa ottaa ystävistäni kuvia, en paikoista, en tapahtumista, enkä pyytää ketään ottamaan kuvia itsestäni. En halua olla se ihminen joka kaivaa aina kameran (tai siis kännykän mun tapauksessani) esiin laukusta paikassa kuin paikassa. Kuten olen sanonut, mieluummin keskityn ihan vain olemaan ja nauttimaan hetkestä kuin ikuistamaan sen muualle kuin muistiini. Kuvaamisesta nautin kyllä muutoin, sillä rakastan luontoa, kivoja vaatteita, kaikkea tyyliin liittyvää ja kauniita esineitä.

Kuvaan siis kyllä jatkossakin, ei tämä mikään boikotti ole! :)

Kaksi seuraavaa kuvaa Regatasta lainattu netistä! :D

  

Ei huolen häivääkään...

Tänään sitten taas vähän eri tyylillä. 

Kivaa perjantaita, tämä tyttö painuu nyt töiden kimppuun!

Bi**h don't kill my vibe

New addiction!

10 kuppia pikakahvia päivässä alkaa tulla korvista ulos, in need for a change..

Kivat fiorellablingblingnapit, krhm.

"If I just let go

This one more time

Close one more door

Leave all my fears behind"

En tiedä olenko eläessäni ollut näin voimaa täynnä kuin nyt. Niin tyytyväinen itseeni siitä miten paljon olen uhrannut, niin paljosta tinkinyt. Niin ylpeä siitä kuinka horjumattomana olen pysynyt, kuinka rohkeuttani vaalinut. Siksi mitä sisimmäissäni tiedän.  Tunnen kuinka palaset loksahtelevat paikoilleen. Ei vain ympärilläni, vaan myös minussa itsessäni. 

Matka on ollut uskomaton ja jatkuu vielä, vaikka uusi alku onkin nyt syntynyt.

En malta odottaa millaiseksi elämäni tulee muokkautumaan.

#dear#diary