First day of fall

Meillä oli lauantaina täällä syysillan istujaiset ja kerrankin olin kotosalla 

tällaisen tapahtuman aikana. Ajattelin että voin keskeyttää työnteon hetkeksi,

olla seurallinen ja nauttia iltateeni ulkosalla naapureiden kanssa.

Tee vaihtui pian lonkeroon jos toiseenkin, ja kun snapseja alettiin tarjoamaan 

niin peli taisi siinä vaiheessa olla jo menetetty. 

Kaikki olivat kokkailleet tai leiponeet jotakin pöytään, juomaa riitti,

musiikkia kuunneltiin arpomalla muovipussin sisällöstä levyjä.

Ilta oli kaunis ja lämpöinen, ja telttamme tunnelmallinen myös valaistuksen puolesta.

Welcome fall!

Kolmen pintaan yöllä lähdimme naapurin kanssa pyörillä polkemaan kohti 

Käpylän Shelliä täyttämään savukevarastoamme ja iloksemme huomasimme

Käpylän lippakioskin olevan auki. Tai niin auki kuin se voi siihen aikaan olla :D

Kaverukset chillailivat siellä katoksen alla kuuntelemassa musiikkia ja meininki

näytti olevan kohdallaan. Päätettiin yhteistuumin jäädä nauttimaan kupilliset

espressoa ja fiilistelemään menoa.  Kahvista ei saanut maksaa mitään,

vaan kiitos riitti.

Matkaa jatkaessamme alkoi satamaan aivan kaatamalla ja olimmekin sitten täysin sen 

armoilla. Ei haitannut, sade oli edelleen hyvin kesäinen ja lämmin

ja nostatti oikeastaan tunnelmaa vaan entisestään. Pikkasen tunnelmaa laski

se kun ajoin pieneen valliin litimärältä tieltä ja vedin lipat. No mutta,

naurit siitäkin saatiin ja vekki polveen :D Muut viikonlopun kolhut:

4 mustelmaa, nokkosen pistämät jalat ja hiusmurtuma sormessa. 

Palattuamme pihallemme eksyi joku kundi baaristapaluumatkaltaan ja mitäs siinä

muuta kuin toivottamaan tervetulleeksi seurueeseen. Katettiin hänelle lautanen ja 

tarjottiin juotavaa. Muutama tunti siinä vielä vierähti, kunnes siirryimme naapurini luokse

kuuntelemaan musiikkia ja parantamaan maailmaa.

Onneksi olimme hänen luonaan emmekä minun, sillä sillä volyymitasolla jolla

kuuntelimme musiikkia olisin saanut yläkerran naapuriltani jo turpaan.

Ei ilta siihen kuitenkaan päättynyt, vaan lähdimme suhaamaan kohti Pikkukoskea.

Muistin että tämän kesän tehtäväni, jonka nimeen olin niin kovasti vannonut,

oli hypätä Pikkukosken kallion 6 metrin hyppyristä veteen. En ole sitä koskaan 

uskaltanut tehdä vaikka uimahalleista hyppiminen onkin tuttua puuhaa. Ja pelothan on tehty voitettavaksi, eikö? Kuinka mä voisin muka koskaan hypätä benjiä jos en 

tällaisesta hypystyä selviä? Niinpä, en mitenkään.

Naapurin piti ottaa videomatskua todistusaineistoksi, mutta lopulta huusin hänelle

että jospa hypättäisiin samaa aikaa ja se olikin huomattavasti kivempi vaihtoehto.

Plumps ja spalsh, tein sen! Ja fiilis oli niin mhatava sen jälkeen, vielä pitkään :)

...ja kello 13.30 menin nukkumaan. Olipa aivan huippua. Kiitos vaan kaikille ja kaikesta.