Dating

It's a boot thing

 And how I felt short

 Biker day

 It's about the swag

 And a hat thing

Mun ajatukset on parin päivän ajan lennelleet joka suuntaan, tai pikemminkin singonneet.

On niin ristiriitaista että kun tunnet jotain todella hyvää niin samanaikaisesti 

tunnet niin paljon ei-toivottua pelkoa ja ahdistusta.

Kyse on siis ihmissuhteista. Olen joutunut lähiaikoina miettimään menneitä,

puntaroimaan elettyä ja tulevaa elämääni, ja katsomaan suurennuslasilla tiettyjä 

asioita, ihmisiä ja tapahtumia, myös itseäni.

En ole koskaan ollut se ihminen joka juoksee karkuun peloissaan,

oikeastaan missään tilanteessa mitä voikaan keksiä.

Joskus olen kyllä halunnut, kerran jopa ihan tosissani yrittänyt, mutta ei.

Se ei vain ole mun tapani toimia, eikä sydämeni sitä ole koskaan sallinut.

Enkä myöskään ole sitä muiltakaan helposti hyväksynyt,

sillä aina on enemmän voitettavaa kuin hävittävää.

Olen kokenut antavani mahdollisuuksia romanssiin erilaisissa tilanteissa

ja erilaisten ihmisten kanssa monesti.

Joskin eri tavalla ennen kuin nyt viimeisen kahden vuoden aikana.

Ennen olin parisuhteissa koko ajan, ja suurin syy siihen on ollut se,

että vaikka olisin kovasti halunnut olla itsekseni niin syliini on hypännyt joka kerta

 maailman ihanin kundi, joka on kuin huitonut että rakasta minua, jooko.

Vaikka en olisi ollut täysin valmis uuteen suhteeseen niin en ole halunnut

niin sanotusti väärän ajankohdan määrittää sitä mitä tapahtuu

ja siksi olen katsonut nämä kortit joka kerta -enkä ole joutunut katumaan.

Tajuan kuitenkin että koska aloitin tämän vapauteni kaksi vuotta sitten 

päättäen etten pysähdy ennen kuin kolahtaa niin etten voisi elää ilman tätä toista

niin kaikki tapailu ja romantiikka on jokseenkin tapahtunut mun omilla ehdoillani.

Olen pitänyt sopivaa etäisyyttä, säädellyt tunteitani, tekojani, näkemisiä.

Olen deittaillut ahkerasti ja jopa deittaillut useampaa kundia samanaikaisesti,

ollen kuitenkin tästä koko ajan kaikille avoin ja rehellinen.

Enkä suinkaan vienyt asioita näkemistä pidemmälle silloin kenenkään kanssa, 

kyse on ollut huolettomasta ajanvietosta mahtavien tyyppien kanssa. 

En ole halunnut loukata ketään, mutta en myöskään vastata teoistani kenellekään,

ja molemmisssa olen suht' hyvin onnistunutkin, ainakin tietääkseni.

Samalla olen heti kättelyssä tavallaan sanonut näille tyypeille että

turpiinsaamisen mahdollisuus on olemassa ja se on myös suuri.

Siitä huolimatta yksikään ei ole juossut pois ja jokunen on jopa sanonut

että ok, I'll be the last one standing. Rohkeeta, sanoisin, enkä itse pystyisi samaan. 

Joten vaikka kuinka rehellinen olen ollut niin epäreilua se on kyllä ollut, 

eikä kenelläkään ole ollut mahdollisuuttakaan. 

(Paitsi siis yhdellä, joka sai mut unohtamaan kaiken muun,

mutta joka juoksi pois koska ei halunnut saada siipeensä. Ironiaa.)

Nyt elämässäni on ihminen, jonka rooli on alkanut melko yllättäen muuttumaan.

Tämä pakottaa mua todella syvälle, monen kerroksen läpi,

ja kauhukseni huomaan miettiväni että pystynkö todella tähän.

Kaikki vanhat ja tuoreemmatkin haavat tulee revittyä auki,

niin monelta eri osa-alueelta, ja tämä on se prosessi jonka olin lähes unohtanut.

Nyt ei auta muu kuin hengitellä syvään ja ottaa rauhallisesti.